Vähiin käy ennen kuin loppuu

Viimeinen viikko. Vähän mälsää, vaikka kuitenkin kotiin on jo kiva lähteä. Eilen kävimme rautatieasemalta kyselemässä vaihtoehtoja ja ostamassa junaliput Berliiniin, missä aiomme viettää tämän reissumme viimeisen viikonlopun. Hotellin varasimme perjantaina. Joten vähän jo lähdön tunnelmissa olemme tässä olleet.

Töissä menee ’arkisesti’, aina sitä vähän jotain osaa ja hoksaa enemmän, vaikka mitään uutta ja ihmeellistä ei eteen tulisikaan. Piialle on jo rutiinia pistämiset, verenpaineet ja pulssit, tai niiden mittaaminen, myös kommunikointi  täysin saksankielisten potilaiden kanssa sujuu aina vain paremmin, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan ja muutamien englantia osaavien potilaiden kanssa on ollut kiva jutella ja häneltäkin kysellään paljon Suomesta ja miksi hän on täällä.

Itselläni on tullut hurjasti rohkeutta (?) tarttua hoivatyöhön; juuri siihen mistä minä tykkään. Syöttämiseen, aamupesuissa auttamiseen, ja aivan kuten kotomaassakin, puhun potilaalle koko ajan mitä teen, ja huomaan, että minuahan jopa ymmärretään J On tullut myös luottamusta omaan kielitaitoon, siihen, että ’kyllä mä pärjään’. Eikä se ole niin justiinsa, an vai auf, kyllä he ymmärtävät. Itse asiassa monet ovat kehuneet, että puhun hyvin saksaa, mutta luulen, että he enemmänkin tsemppaavat, kun vaan sitä niin rohkeasti yritän käyttää.

Oikeastaan kaikki tapaamamme ihmiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita meistä, harjoittelustamme, he ovat olleet ystävällisiä ja ovat ottaneet meidät avoimesti vastaan. Kaikilla on ollut hetki aikaa ja halua yrittää ymmärtää, mitä me haluamme sanoa tai kysyä. Eikä vain sairaalassa, vaan kaupoissa ja ihan kaikkialla. Olemme myös huomanneet, että aivan samoin kuin meitä suomalaisia kiinnostaa muiden mielipide Suomesta, myös saksalaiset ovat innokkaita kyselemään meidän mielipidettämme Saksasta ja saksalaisista.

Viime viikon keskiviikkona teimme uuden yrityksen Goethe-museoon, mikä olikin vaikuttava paikka! Eikä yksi iltapäivän puolikas riittänyt alkuunkaan, että olisi oikeasti päässyt jyvälle, mitä kaikkea siellä esillä olikaan ja mitä kaikkea Goethe on eläessään tehnyt ja kokenut. Ainakin matkapäiväkirjaa on pidetty jo niihin aikoihin.

Jatkoimme museokierrosta vielä Weimarin kaupunkilinnaan. Ja mitä siitäkin osaisi sanoa, muuta kuin, että ’upea’.

Perjantaisin muuten, täällä on tapana (ainakin meidän osastoillamme) aamiaistauon yhteydessä kohottaa kuohuviinimaljat perjantain kunniaksi! ’Happy Friday:n’ kunniaksi mekin jatkoimme töistä taas vielä kaupungille vähän ostoksille. Aina tuntuu löytyvän jotain pientä ja kivaa kotiin viemisiksi…

Lauantaina jatkoimme vielä museokierrosta, tosin nyt sillä ajatuksella, että mennään minne ehditään ja mikä matkan varrelle osuu. Ja osuihan se, Schillerin kotitalo, ja se oli ihana! Siellä oli vielä enemmän Schillerin jäämistöä kuin Goethe-museossa oli Goethen.

 Sain Piian raahattua vielä Bauhaus-museoonkin, 

mistä palkinnoksi ostin hänelle mainion pinssin. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ehkä lämpimin tähän asti. Rento päivä ilman aikatauluja! 

Sunnuntaina sitten kävimme vähän käveleksimässä tässä ’kodin’ läheisyydessä, vähän erinäköistä metsää kuin mihin on kotona tottunut. 

Samoin viimeistelimme esityksemme, jonka pidimme tänään tiistaina Pflegeschule:n oppilaille meistä, Lahden Dilasta, Suomen koulutussysteemistä yleisesti sekä tietenkin Lahdesta. Ja Lahtivideota katsoessamme kummankin mielen täytti valtava koti-ikävä! Olimme aiemmin Facebookin Lahti-ryhmästä löytäneet oikein kivan ilmakuvavideon Lahdesta, jonka näytimme esityksemme lopuksi.

www.inspiroiva.fi

Puolivälin krouvissa

Maanantaina pääsimme töistä hieman aikaisemmin, että ehtisimme kotiin pakkaamaan loput tavarat ja olisimme valmiina, kun Herr Pfuhl tulisi meitä hakemaan. Kotimatkalla ostimme vielä pienet muistamiskukkaset Schwester Beatelle (hän oli meitä ystävällisesti opastanut yleisissä asioissa) sekä opiskelijoiden iloksi keittiöön, kiitoksesta sen lainasta.  Kyytiämme odotellessamme todellakin kiittelimme hissinkorjausta, sillä miten parissa viikossa laukut tuntuivatkin lisänneen painoaan entisestään!

           Portaikko

Kyyti saapui ajallaan ja lähdimme matkaamaan poispäin kaupungista. Uusi majapaikkamme sijaitsee kaupungin ytimen ulkopuolella, mäellä, omakotitaloalueella. Työmatkamme lyheni noin puoleen, mutta matka kaupunkiin siis piteni. Ystävällinen vuokraisäntämme, Herr Halbhuber, oli laittanut pöydän koreaksi, että tuntisimme olomme tervetulleiksi. Kuvista majapaikka näytti viehättävältä ja todellisuudessa tämä sitä onkin! Saimme omat makuuhuoneet wc-kylpyhuoneella molemmat, täysin varustellut keittiön, olohuoneen ja oman pihan! Hieman meitä varoiteltiin, että Herr Halbhuberilla saattaa olla meille paljon asiaa…  

Saimme kahvitella rauhassa keskenämme, ja sitten myöhemmin vuokraisäntä tuli hakemaan meitä katsomaan polkupyöriä, joista saimme valita mieleisemme. Ja sitten oli vielä jotain pientä, mitä hän halusi meille esitellä, kuten kuinka pyykkikone ja tiskikone toimivat, mistä lämmitystä säädetään ja ketä seinillä olevat taulut esittävät jne. No lähtihän hän sitten lopulta. Vain soittaakseen, että kaikki on meillä varmasti hyvin. Herttainen pappa, kuitenkin. Illalla vielä lähdimme polkupyörillä mittaamaan työmatkaan kuluvaa aikaa ja todellakin: polkupyörillä mäkeä alas ja siinä se melkein olikin, aikaa meni noin 6 minuuttia! Kävimme lähimarketissa ostoksilla ja raskaat ruokareput selässä paluu lähes jatkuvaa ylämäkea olikin toinen juttu. Ja aikaa meni, no, enemmän kuin 6 min J

      Naapurin kissa tuli tutustumaan.

Tiistaiaamuna sitten kello taas tutusti soitteli aamuvarhaisella, ja olipa kiva taas lasketella alamäkeä töihin. Tällä viikolla Piialla ei ollutkaan enää tuttu ohjaaja eikä kukaan ensin oikein tuntunut puhuvan englantia, mutta mukavasti hän sitten kuitenkin kuitenkin pärjäsi. Perjantaina sitten oli taas tuttu ohjaaja jonka kanssa hän pääsi jopa kuvasta katsomaan miltä näyttää suolistossa oleva kasvain.  Minä taas tällä viikolla olin entistä tutumpi rutiinihommieni parissa ja eräänä päivänä pääsin katsomaan suolihuuhtelua  ja heti kohta jo siinä avustamaankin. Ja edelleen minua/meitä kauhistuttaa, että ilman mitään verhoja tai sermejä siinä vaan näitäkin toimenpiteitä tehdään toisten potilaiden tahtomattaankin seuratessa vieressä! Eräänä päivänä pääsin mukaan viemään potilasta gastroskopiaan (mahalaukuntähystys) ja matkalla minulta kysyttiin, tahdonko jäädä katsomaan?! No todellakin tahdoin! Todella mukava lääkäri oli siellä, hän ei paljoa puhunut englantia mutta sitten oli toinen hoitajista, joka englannilla (se on minullekin helpompi kieli kuin saksa) minulle selosti kaiken, aivan mahtavaa! Varsinkin, kun minun ei tarvinnut olla siinä lavetilla. Sain vielä yksinäni kuljettaa potilaan takaisin omalle osastollemme.

     Piia matkalla, tuon alamäen alaosa ei edes näy tässä kuvassa, ehkä                                                                lyhtypylväistä voi päätellä kuinka tie putoaa.

     Tässä kuljemme pitkin harjua kohti kaupunkia.

Viikot kuluvat nopeaan, arkisesti. Työpäivässä ehkä parasta on, kun sen päätteeksi pääsee toisen kanssa kertaamaan kaiken, varsinkin, jos on jotain erityistä saanut olla tekemässä/kokemassa. Perjantaina pitkän viikonlopun kunniaksi kävimme läheisessä leipomossa ostamassa ihanat leivonnaiset kotiinviemisiksi. Ihana tunne, kun vuokraisäntäperheemme oli lähtenyt lomalle ja saimme olla aivan keskenämme.

Uuden työmatkamme varrella on Weimarin Tier Heim, paikallinen löytöeläinkoti. Eräänä päivänä poikkesimme sinne, kerroimme ketä olemme ja voisimmeko päästä katsomaan koiria ja kissoja. Siellä oli muutama kissa ulkoilemassa tarhassa ja koiria omissa sekä isoissa juoksutarhoissa. Ne olisi niiiin kaikki tehnyt mieli ottaa kotiin sieltä. Kaikki eläimet eivät välttämättä ole kodittomia, vaan paikka toimii mahdollisuuksiensa mukaan myös eläinhoitolana.

Lauantaina nukuimme taas pitkään, ihanaa, ja lähdimme kaupungille. Kävimme Weimar Haus:n elämysnäyttelyssä, joka kertoi Weimarin historiaa. Goethemuseo oli aivan turvoksissa, emmekä jääneet sinne pääsyä odottelemaan, vaan yritämme käydä siellä joku arki-ilta. Illalla meidät oli molemmat kutsuttu Piian ohjaajan Luisen kotiin. Hän asuu aivan vanhan kaupungin keskustassa ja oli aivan ihanaa päästä katsomaan millainen on aito saksalainen koti.  Hänen kotinsa oli viehättävä ja kodikas, tosin vielä aika tyhjä, koska hän on hiljattain palannut Lääkärit ilman rajoja -järjestön työkomennukselta Afrikasta. Hän tarjosi meille lohi-sieni-sipulipiirakkaa, höyrytettyjä kasviksia ja salaattia, lisäksi ihanaa juustoa. Saimme kunnian olla hänen ensimmäisiä vieraitaan sitten tämän viimeisimmän kotiinpaluun. Onneksi olimme vieneet mm. tällaista tilaisuutta juhlistavaa kuohuviiniä viemisinämme.

Sunnuntaina oli vuorossa retki Buchenwaldin keskitysleiriin. Se sijaitsee aivan kaupungin laidalla ja sinne pääsee keskustasta paikallisbussilla. Siellä ei ollut kovin paljoa ihmisiä samaan aikaan, joten saimme rauhassa kierrellä ja ihmetellä. Otimme avuksemme kuvallisen ääniesittelyn, mikä toi kierrokseen lisäefektiä, esim. kun olimme desinfiointitalossa, saatoimme kuunnella keskitysleirillä olleen ranskalaisen miehen tarinaa kyseisestä paikasta ja tapahtumasta juuri siinä.  Emme oikein osaa sanoa, mitä ajatella. On niin käsittämätöntä ja uskomatonta että tällaista on tapahtunut. Eristyssellit. ’Hevostalliksi’ nimetty,  lääkärin vastaanottotilaksi naamioitu teloitushuone. Krematorion uunit. Ei niistä osaa kertoa.

          'JEDEM DAS SEINE', luettavissa portin sisäpuolelta.

     Polttouuneja

Tänään on vappupäivä, ja vapaapäivä täälläkin. Mekin juhlistimme sitä kuohuviinibrunssilla, levolla ja hyvällä päivällisellä. Kotona. Nauttien siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään.

Toisen viikon satoa

'Praktikantin Piia'

Tiistaina alkoi taas arkinen aherrus. Piialla oli aivan huippuhyvä viikko; hän sai uuden ohjaajan,  joka puhuu hyvää englantia ja halusi antaa Piian tehdä aivan kaikkea, mitä Piia halusi. Viikon aikana Piia on oppinut pistämään verenohennuslääkkeitä (mahaan ja käteen), mittaamaan saksalaiseen tapaan verensokeria, tekemään joka-aamuiset perusmittaukset (verenpaine, syke ja lämpö) ja kirjannut tulokset paperisiin potilaskansioihin. Verenpaineet otetaan täällä ’vanhanaikaisesti’ manuaalisesti. Hän pääsi myös viemään potilasta pään alueen magneettikuvaan ja myös katselemaan valvomoon monitorista näkyvää kuvaa. Perjantaina hän oli paikalla, kun erään potilaan huomattiin menehtyneen, tämä oli kyllä jo odotettavissakin, ja hän sai olla mukana vainajan laitossa ja omaisten tapaamisessa. 

Ja minä taas…. no, ainakin olen hieman päässyt kärryille osaston päivärutiineista ja tällä viikolla sain aivan itsekseni hoitaa muutamien potilaiden aamupesut. Se on kyllä ollut mukavaa, kun nämä potilaat ovat hienosti halunneet ymmärtää mitä sanon, jonkin verran siis siinä tullut jutusteltua. Minäkin kokeilin verenpaineen mittausta. Olen itsekseni täytellyt hyllyjä ohjeen mukaan, käyttänyt potilaita vaa’alla. Välillä meinaa olla hieman pitkästyttävää, kun tulee selvien työrupeamien välissä vaivaannuttavia taukoja. Ihan kiva työviikko kuitenkin.

Tiistaina töiden jälkeen lähdimme vähän kävelemään kaupungille, tarkoituksenamme oli päästä katsomaan paikallista ostoskeskusta, Weimar Atriumia,  www.weimar-atrium.de  ja oi, mikä ihanuus se olikaan! Siellähän se vierähti tiistai-ilta ja kävimmepä siellä myös torstaina. Torstaina teimme myös bussiretken kaupungissa ja kävimme ostamassa junaliput lauantairetkelle Erfurtiin, www.erfurt.de mistä muutama kuva alla. Kuvista ei kylläkään välity kuin hippunen kaupungin viehättävyydestä! 

Lauantaipäivälle tuli kiitettävästi pituutta ja askelia, eikä illalla enää voinut kuin nostaa jalat ylös. Tässä iltakahvihetki asuntolan yhteiskeittiössä.

Huomenna onkin edessä muutto uuteen majoitukseen, tämä sunnuntai on käytetty lepäämiseen ja pakkaamiseen. Onneksi useamman päivän kestänyt hissinkorjaus on saatu päätökseen, sillä raput alaovelle ovat niin kapeat, ettei puhettakaan, että siitä tuollaisen, suht' kookkaan matkapakaasin kanssa ainakaan turvallisesti kulkisi.

Wie, bitte?

Eilen kävimme taas kirkossa. Oli perhekirkko ja jumalanpalvelukseen olikin saapunut paljon lapsia. Kun Suomessa jumalanpalvelus (aina) tuntuu jääneen kiirastorstain ja pitkäperjantain paatokseen, oli täällä havaittavissa ylösnousemuksen juhlaa! Kirkonmenoissa sai myös yksi lapsi kasteen. Urkuri soitteli lähes jatsahtavaa musiikkia ja jalka alkoi vaistomaisesti ikäänkuin tahdittaa 😊 Lopuksi lapset alkoivat etsiä kirkkoon piilotettuja suklaamunia. 

Tänään koitti arki ja työt. Ihmiset tuntuvat jo hieman tutuimmilta. 

'Praktikantin Anu'

Minä avustin aamupesuissa ja jäin yksinkin auttelemaan paria rouvaa. Yksinkertaiset asiat sujuvat kyllä auf Deutsch, mutta kun vastapuoli oikein innostuu juttelemaan, niin menee kyllä ohi kovaa ja korkealta! Ihmiset sairaalassa ovat kovin kiinnostuneita Suomesta, tai sitten he ovat vain perin kyllästyneitä sairaalassa oloonsa 😆

Huh, ensimmäinen viikko on nyt takana! Matkahan meni ihan hyvin, sitten kuitenkin. Vähän pieniä kommelluksia siinä meinasi olla linja-auton ja juna-aseman kanssa,  junalipun ostamisessa mutta olimme perillä Weimarissa vain noin tuntia alkuperäissuunnitelmasta jäljessä.

Linja-autot ja junat olivat mielestämme todella siistejä ja aivan kuin tilavampiakin kuin Suomessa, missä kyllä meillä molemmilla on tovi, ainakin junassa matkustamisesta, vierähtänyt. Junanvaihtoa olimme jännittäneet etukäteen mutta hienosti me senkin klaarasimme. Weimarin asemalla oli yhteyshenkilömme, Pflegeschulen opettaja,  Hr. Pfuhl meitä vastassa ja kuljetti meidät ensimmäiseen majapaikkaamme Sophienhausiin.

Kuvissa näkymä Sophienhausista.

Ja meidän käytävästä.

Sovimme seuraavan päivän aikataulusta Hr. Pfuhlin kanssa ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Korttelin päässä sijaiseekin viehättävä vanha Gasthaus, jossa otimme askeleen kohti saksalaisuutta ja tilasimme bratwurstit hapankaalilla ja perunasalaatilla. Ja oluet.

Tiistaiaamuna menimme linja-autolla työharjoittelupaikalle, Sophien und Hufeland Klinikum Weimariin, oppilaitoiksen puolelle ja veimme  mukanamme tuliaisemme: nimikirjailtu Finlaysonin kylpypyyhe, ruisleipää, salmiakkia ja lakritsaa ja kävimme Hr.Pfuhlin kanssa läpi peruskäytänteet, työajat ym. minkä jälkeen pääsimme sairaalakierrokselle, haimme työvaatteet ja tutustuimme myös sijoitusosastoillemme. Piia on onkologian (syöpäsairaudet) osastolla ja minä olen gastroenterologian (sisätautien) osastolla. Opaskierros päättyi sairaalan katolle, mistä oli huikeat näkymät yli Weimarin kaupungin aina Buchenwaldin kukkulalle asti.

Keskiviikkona alkoikin jo arki: kello soittaa 4.30 ja teemme aamupalaa, tai no, minä olen Piialle keittänyt aamupuurot ja kattanut tykötarpeet pöytään, joten hänellähän on ’äitienpäivä joka päivä’. Työpäivät on meillä arkipäivät,  kello 7-13, se sisältää aamiaistauon n. klo 9.30 ja kummallekin on sattunut jo päivä, jolloin joku henkilökunnasta on viettänyt syntymäpäivää ja to-del-la-kin pöytä on ollut koreana!

Piian osastolla on kolme englantia puhuvaa hoitajaa, ja ensimmäiset päivät ovat kuluneet mukavasti aamupalaa tehden, aamiasta ja lounasta tarjoillen, hoitajan toimia seuratessa ja avustaessa, liinavaatehyllyjä täyttäen ja ihan kaikkea avustavaa mitä muutkin hoitajat tekevät. Minun osastollani puhutaan saksaa. Autoin potilaiden aamupesuissa, ruoanjaossa, hoitajan toimia seuraten ja muutoin tein petien siistimistä, pyyhin pintoja ja liinavaatehyllyjen täyttöä. Tein kaikkea mitä pyydettiin.

Sairaalan on todella siistin ja uuden oloinen eikä siellä kuitenkaan ’haise sairaalalle’.  Sängyt ja yöpöydät ovat hyväkuntoisia mutta vanhanaikaisia, ei moottoroituja sänkyjä jne. Väliverhoja ei ole (!) ja muutoinkin yksityisyydensuoja vaikuttaa olevan olematonta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan ja tunnemme olevamme tervetulleita.

Työpäivän päätyttyä käymme syömässä sairaalan lounasravintolassa, ruoka on edullista henkilökunnalle (meillekin) ja todella maukasta ja monipuolista. Voi valita salaattibuffeen tai kolmesta ruokavaihtoehdosta, joista osaan kuuluu alkusalaatti ja alkukeitto sekä jälkiruoka. Juoman joutuu maksamaan erikseen. Kun pääsemme kämpille takaisin, kello on usein jo puoli kolmen pintaan ja askelia kertynyt sen verran, ettei välttämättä tee mieli lähteä enää pitemmälle kävelemään. Keskusta kahviloineen ja kauppoineen on onneksi parin korttelin päässä. Uni on tullut helposti, kun pään tyynyyn painaa.

Nyt neljän päivän pääsiäislomalla olemme levänneet, tutustuneet toisiimme ja Weimarin kauniiseen kaupunkiin. 

Pääsiäinen vaikuttaa täällä olevan suurempi tapahtuma ihan tavallisenkin ihmisen elämässä, kuin Suomessa. Kävimme pitkäperjantain jumalanpalveluksessa kaupunginkirkossa, (Herderkirche, St Peter und Paul). Se oli vaikuttavaa, pitkäperjantaina ei soitettu urkuja vaan kirkkokuoro säesti kirkkokansaa. Mielestämme yleisö osallistuu jumalanpalvelukseen (on vuorovaikutuksessa) täällä enemmän kuin Suomessa ja ainakin tämä pappi eläytyi puheeseensa saarnatessaan. Äänentoisto oli myös hyvä, joten oli myös ilo kuunnella sanomaa.

Lauantaina sitten kävimme pääsiäisyön jumalanpalveluksessa, se oli todella upea kokemus! Kirkko oli pimeänä,  kaikille oli annettu tullessa kynttilät, jotka sytytettiin vieruskaverilta toiselle. Oli ihmeellinen tunnelma, kun pikkuhiljaa kynttilät valaisivat koko kirkon. Tähän jumalanpalvelukseen sisältyi myös latinankielistä laulua, kun neljä aikuista ihmistä sai kasteen. Ehtoollinen jaettiin eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet, se myös kävi nopeammin. Nyt toisella kerralla hoksasimme myös hygieenisemmän tavan nauttia viini kastamalla öylätti yhteisessä juomamaljassa itse maljasta juomisen sijaan. Molempia tapoja näkyi käytettävän. Sama pastori (Pfarrer Sebastian Kircheis) piti saarnan, joka sai kirkkokansan pariin otteeseen naurahtamaan! Vieressäni sattui istumaan mies, joka lauloi uskomattoman upealla äänellä, mikä lisäsi tunnelman vaikuttavuutta entisestään. Urkusäestyksellä laulut kuulostivat…. ei voi kuvailla! Onneksi saimme kokea sen.

Tänään nukuimme pitkään, minäkin kuuteen. Ja ihana yllätys oli, kun huomasimme, että pääsiäispupu oli käynyt oviemme ulkopuolella. Koreissa oli suklaamunia ja –namuja, pari pikkuleipää ja käsinkoristeltuja vaaleita pupupipareita!

Laukut pakattu...

.. tai ainakin melkein! Miten sitä tavaraa onkin niin paljon, vaikka kuinka olen yrittänyt järkevästi ja mahdollisimman vähän kerätä mukaan otettavia vaatteita ja tarpeellista tavaraa.


Tein netissä juuri lähtöselvityksen ja soittelimme Piian (luokkatoverini, jonka kanssa yhdessä matkaamme Weimariin) kanssa lähtöajasta ja muusta. Viime yönä taisi jännitys iskeä uniin asti mutta ihmeen vähällä panikoinnilla olenkin selvinnyt.


Tämän viikonlopun olen pyykkäämisen ohella käyttänyt kivasti läheisten kanssa yhdessäoloon; perheen kanssa on käyty kahvittelemassa sekä mummon että vaarin luona. Eipä tässä sunnuntaipäivässä enää paljoa ennätä, koirien kanssa kun käyn kävelemässä ja Ainon vien myöhemmin takaisin Lahteen. Äänestämisen olemme hoitaneet Markon kanssa ennakkoon, vaalivalvojaisissa ehkä piipahdan minäkin. Tuloksia tuskin jaksan valveilla odotella, mutta kyllähän sen ehtii aamullakin todeta, kuinka Markon käy!


Tässäpä muuten linkki Weimarin kaupungin sivuille, käy kurkkaamassa!


https://www.weimar.de/homepage/

Vielä viikko!

Vielä viikko ja sitten mennään. Ihmeemmin en ole ehtinyt tulevaa reissua edes jännittää, kun koulussa vielä viimeiset kokeet vaativat oman huomionsa ja tämä viikko on mennyt täydessä työn touhussa kotimaan työssäoppimispaikassani Kehräämökodissa.

Matkaa varten suurin piirtein (kai?) kaikki paperit ja lomakkeet pitäisi olla nyt täytetty ja ilokseni huomasin, että Erasmus-tuki oli tullut tilille tänään, vihdoinkin. Jonkin verran olen miettinyt ja ruutuvihkoon kirjannut mukaan otettavia juttuja työkengistä sähköhammasharjaan. Kielitestin kävin tekemässä, tosin englanniksi, kun en tajunnut, että samoilla tunnuksilla ei voi tehdä kuin yhden kielitestin. Pyysin uudet tunnarit, kuitenkin tarkoitukseni on saksalla selvitä mahdollisimman paljon. Ystävältäni sain vinkin Duolingo-kieliohjelmasta, minkä latasinkin puhelimeeni ja joka päivä olen käynyt vähintään yhden osion tekemässä.

Viikko takaperin tuli YLEltä mielenkiintoinen dokumentti Buchenwaldista, mikä on yksi aiotuista tutustumiskohteistamme. Saa nähdä kuinka paljon energiaa riittää työpäivien lisäksi tutustua turistikohteisiin, joita ihan Weimarissakin tuntuu olevan lukuisia.

Liput tilattu!

Apua, nyt se taitaa olla totta, tai ainakin lähempänä toteutumistaan. Meikäläisen ulkomaanvaihto siis. Vihdoin sain lentoliput tilattua, vaikka meinasi vähän vaikeata olla, mutta onneksi sain apuja. Majoituksen sain kohdemaan yhteyshenkilön avustuksella hoidettua 'jo' viikolla ja tänään sitten tarkemmin katselin juna-aikatauluja.