Huh, ensimmäinen viikko on nyt takana! Matkahan meni ihan
hyvin, sitten kuitenkin. Vähän pieniä kommelluksia siinä meinasi olla
linja-auton ja juna-aseman kanssa,
junalipun ostamisessa mutta olimme perillä Weimarissa vain noin tuntia
alkuperäissuunnitelmasta jäljessä.
Linja-autot ja junat olivat mielestämme todella siistejä ja
aivan kuin tilavampiakin kuin Suomessa, missä kyllä meillä molemmilla on tovi,
ainakin junassa matkustamisesta, vierähtänyt. Junanvaihtoa olimme jännittäneet
etukäteen mutta hienosti me senkin klaarasimme. Weimarin asemalla oli
yhteyshenkilömme, Pflegeschulen opettaja,
Hr. Pfuhl meitä vastassa ja kuljetti meidät ensimmäiseen majapaikkaamme
Sophienhausiin.
Kuvissa näkymä Sophienhausista.
Ja meidän käytävästä.
Sovimme seuraavan päivän aikataulusta Hr. Pfuhlin kanssa ja
lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Korttelin päässä sijaiseekin viehättävä vanha
Gasthaus, jossa otimme askeleen kohti saksalaisuutta ja tilasimme bratwurstit
hapankaalilla ja perunasalaatilla. Ja oluet.
Tiistaiaamuna menimme linja-autolla työharjoittelupaikalle,
Sophien und Hufeland Klinikum Weimariin, oppilaitoiksen puolelle ja veimme mukanamme tuliaisemme: nimikirjailtu
Finlaysonin kylpypyyhe, ruisleipää, salmiakkia ja lakritsaa ja kävimme
Hr.Pfuhlin kanssa läpi peruskäytänteet, työajat ym. minkä jälkeen pääsimme
sairaalakierrokselle, haimme työvaatteet ja tutustuimme myös
sijoitusosastoillemme. Piia on onkologian (syöpäsairaudet) osastolla ja minä
olen gastroenterologian (sisätautien) osastolla. Opaskierros päättyi sairaalan
katolle, mistä oli huikeat näkymät yli Weimarin kaupungin aina Buchenwaldin
kukkulalle asti.
Keskiviikkona alkoikin jo arki: kello soittaa 4.30 ja teemme
aamupalaa, tai no, minä olen Piialle keittänyt aamupuurot ja kattanut
tykötarpeet pöytään, joten hänellähän on ’äitienpäivä joka päivä’. Työpäivät on
meillä arkipäivät, kello 7-13, se
sisältää aamiaistauon n. klo 9.30 ja kummallekin on sattunut jo päivä, jolloin
joku henkilökunnasta on viettänyt syntymäpäivää ja to-del-la-kin pöytä on ollut
koreana!
Piian osastolla on kolme englantia puhuvaa hoitajaa, ja
ensimmäiset päivät ovat kuluneet mukavasti aamupalaa tehden, aamiasta ja
lounasta tarjoillen, hoitajan toimia seuratessa ja avustaessa,
liinavaatehyllyjä täyttäen ja ihan kaikkea avustavaa mitä muutkin hoitajat
tekevät. Minun osastollani puhutaan saksaa. Autoin potilaiden aamupesuissa,
ruoanjaossa, hoitajan toimia seuraten ja muutoin tein petien siistimistä,
pyyhin pintoja ja liinavaatehyllyjen täyttöä. Tein kaikkea mitä pyydettiin.
Sairaalan on todella siistin ja uuden oloinen eikä siellä
kuitenkaan ’haise sairaalalle’. Sängyt
ja yöpöydät ovat hyväkuntoisia mutta vanhanaikaisia, ei moottoroituja sänkyjä
jne. Väliverhoja ei ole (!) ja muutoinkin yksityisyydensuoja vaikuttaa olevan
olematonta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan ja
tunnemme olevamme tervetulleita.
Työpäivän päätyttyä käymme syömässä sairaalan
lounasravintolassa, ruoka on edullista henkilökunnalle (meillekin) ja todella
maukasta ja monipuolista. Voi valita salaattibuffeen tai kolmesta
ruokavaihtoehdosta, joista osaan kuuluu alkusalaatti ja alkukeitto sekä
jälkiruoka. Juoman joutuu maksamaan erikseen. Kun pääsemme kämpille takaisin,
kello on usein jo puoli kolmen pintaan ja askelia kertynyt sen verran, ettei
välttämättä tee mieli lähteä enää pitemmälle kävelemään. Keskusta kahviloineen
ja kauppoineen on onneksi parin korttelin päässä. Uni on tullut helposti, kun
pään tyynyyn painaa.
Nyt neljän päivän pääsiäislomalla olemme levänneet,
tutustuneet toisiimme ja Weimarin kauniiseen kaupunkiin.
Pääsiäinen vaikuttaa täällä olevan suurempi tapahtuma ihan
tavallisenkin ihmisen elämässä, kuin Suomessa. Kävimme pitkäperjantain
jumalanpalveluksessa kaupunginkirkossa, (Herderkirche, St Peter und Paul). Se
oli vaikuttavaa, pitkäperjantaina ei soitettu urkuja vaan kirkkokuoro säesti
kirkkokansaa. Mielestämme yleisö osallistuu jumalanpalvelukseen (on
vuorovaikutuksessa) täällä enemmän kuin Suomessa ja ainakin tämä pappi eläytyi
puheeseensa saarnatessaan. Äänentoisto oli myös hyvä, joten oli myös ilo
kuunnella sanomaa.
Lauantaina sitten kävimme pääsiäisyön jumalanpalveluksessa,
se oli todella upea kokemus! Kirkko oli pimeänä, kaikille oli annettu tullessa kynttilät,
jotka sytytettiin vieruskaverilta toiselle. Oli ihmeellinen tunnelma, kun
pikkuhiljaa kynttilät valaisivat koko kirkon. Tähän jumalanpalvelukseen
sisältyi myös latinankielistä laulua, kun neljä aikuista ihmistä sai kasteen.
Ehtoollinen jaettiin eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet, se myös kävi
nopeammin. Nyt toisella kerralla hoksasimme myös hygieenisemmän tavan nauttia
viini kastamalla öylätti yhteisessä juomamaljassa itse maljasta juomisen
sijaan. Molempia tapoja näkyi käytettävän. Sama pastori (Pfarrer Sebastian
Kircheis) piti saarnan, joka sai kirkkokansan pariin otteeseen naurahtamaan!
Vieressäni sattui istumaan mies, joka lauloi uskomattoman upealla äänellä, mikä
lisäsi tunnelman vaikuttavuutta entisestään. Urkusäestyksellä laulut
kuulostivat…. ei voi kuvailla! Onneksi saimme kokea sen.
Tänään nukuimme pitkään, minäkin kuuteen. Ja ihana yllätys
oli, kun huomasimme, että pääsiäispupu oli käynyt oviemme ulkopuolella.
Koreissa oli suklaamunia ja –namuja, pari pikkuleipää ja käsinkoristeltuja
vaaleita pupupipareita!