sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Toisen viikon satoa



'Praktikantin Piia'

Tiistaina alkoi taas arkinen aherrus. Piialla oli aivan huippuhyvä viikko; hän sai uuden ohjaajan,  joka puhuu hyvää englantia ja halusi antaa Piian tehdä aivan kaikkea, mitä Piia halusi. Viikon aikana Piia on oppinut pistämään verenohennuslääkkeitä (mahaan ja käteen), mittaamaan saksalaiseen tapaan verensokeria, tekemään joka-aamuiset perusmittaukset (verenpaine, syke ja lämpö) ja kirjannut tulokset paperisiin potilaskansioihin. Verenpaineet otetaan täällä ’vanhanaikaisesti’ manuaalisesti. Hän pääsi myös viemään potilasta pään alueen magneettikuvaan ja myös katselemaan valvomoon monitorista näkyvää kuvaa. Perjantaina hän oli paikalla, kun erään potilaan huomattiin menehtyneen, tämä oli kyllä jo odotettavissakin, ja hän sai olla mukana vainajan laitossa ja omaisten tapaamisessa. 

Ja minä taas…. no, ainakin olen hieman päässyt kärryille osaston päivärutiineista ja tällä viikolla sain aivan itsekseni hoitaa muutamien potilaiden aamupesut. Se on kyllä ollut mukavaa, kun nämä potilaat ovat hienosti halunneet ymmärtää mitä sanon, jonkin verran siis siinä tullut jutusteltua. Minäkin kokeilin verenpaineen mittausta. Olen itsekseni täytellyt hyllyjä ohjeen mukaan, käyttänyt potilaita vaa’alla. Välillä meinaa olla hieman pitkästyttävää, kun tulee selvien työrupeamien välissä vaivaannuttavia taukoja. Ihan kiva työviikko kuitenkin.

Tiistaina töiden jälkeen lähdimme vähän kävelemään kaupungille, tarkoituksenamme oli päästä katsomaan paikallista ostoskeskusta, Weimar Atriumia,  www.weimar-atrium.de  ja oi, mikä ihanuus se olikaan! Siellähän se vierähti tiistai-ilta ja kävimmepä siellä myös torstaina. Torstaina teimme myös bussiretken kaupungissa ja kävimme ostamassa junaliput lauantairetkelle Erfurtiin, www.erfurt.de mistä muutama kuva alla. Kuvista ei kylläkään välity kuin hippunen kaupungin viehättävyydestä! 











Lauantaipäivälle tuli kiitettävästi pituutta ja askelia, eikä illalla enää voinut kuin nostaa jalat ylös. Tässä iltakahvihetki asuntolan yhteiskeittiössä.



Huomenna onkin edessä muutto uuteen majoitukseen, tämä sunnuntai on käytetty lepäämiseen ja pakkaamiseen. Onneksi useamman päivän kestänyt hissinkorjaus on saatu päätökseen, sillä raput alaovelle ovat niin kapeat, ettei puhettakaan, että siitä tuollaisen, suht' kookkaan matkapakaasin kanssa ainakaan turvallisesti kulkisi.













tiistai 18. huhtikuuta 2017

Wie, bitte?

Eilen kävimme taas kirkossa. Oli perhekirkko ja jumalanpalvelukseen olikin saapunut paljon lapsia. Kun Suomessa jumalanpalvelus (aina) tuntuu jääneen kiirastorstain ja pitkäperjantain paatokseen, oli täällä havaittavissa ylösnousemuksen juhlaa! Kirkonmenoissa sai myös yksi lapsi kasteen. Urkuri soitteli lähes jatsahtavaa musiikkia ja jalka alkoi vaistomaisesti ikäänkuin tahdittaa 😊 Lopuksi lapset alkoivat etsiä kirkkoon piilotettuja suklaamunia. 

Tänään koitti arki ja työt. Ihmiset tuntuvat jo hieman tutuimmilta. 


'Praktikantin Anu'

Minä avustin aamupesuissa ja jäin yksinkin auttelemaan paria rouvaa. Yksinkertaiset asiat sujuvat kyllä auf Deutsch, mutta kun vastapuoli oikein innostuu juttelemaan, niin menee kyllä ohi kovaa ja korkealta! Ihmiset sairaalassa ovat kovin kiinnostuneita Suomesta, tai sitten he ovat vain perin kyllästyneitä sairaalassa oloonsa 😆



sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Huh, ensimmäinen viikko on nyt takana! Matkahan meni ihan hyvin, sitten kuitenkin. Vähän pieniä kommelluksia siinä meinasi olla linja-auton ja juna-aseman kanssa,  junalipun ostamisessa mutta olimme perillä Weimarissa vain noin tuntia alkuperäissuunnitelmasta jäljessä.

Linja-autot ja junat olivat mielestämme todella siistejä ja aivan kuin tilavampiakin kuin Suomessa, missä kyllä meillä molemmilla on tovi, ainakin junassa matkustamisesta, vierähtänyt. Junanvaihtoa olimme jännittäneet etukäteen mutta hienosti me senkin klaarasimme. Weimarin asemalla oli yhteyshenkilömme, Pflegeschulen opettaja,  Hr. Pfuhl meitä vastassa ja kuljetti meidät ensimmäiseen majapaikkaamme Sophienhausiin.


Kuvissa näkymä Sophienhausista.

Ja meidän käytävästä.




Sovimme seuraavan päivän aikataulusta Hr. Pfuhlin kanssa ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Korttelin päässä sijaiseekin viehättävä vanha Gasthaus, jossa otimme askeleen kohti saksalaisuutta ja tilasimme bratwurstit hapankaalilla ja perunasalaatilla. Ja oluet.




Tiistaiaamuna menimme linja-autolla työharjoittelupaikalle, Sophien und Hufeland Klinikum Weimariin, oppilaitoiksen puolelle ja veimme  mukanamme tuliaisemme: nimikirjailtu Finlaysonin kylpypyyhe, ruisleipää, salmiakkia ja lakritsaa ja kävimme Hr.Pfuhlin kanssa läpi peruskäytänteet, työajat ym. minkä jälkeen pääsimme sairaalakierrokselle, haimme työvaatteet ja tutustuimme myös sijoitusosastoillemme. Piia on onkologian (syöpäsairaudet) osastolla ja minä olen gastroenterologian (sisätautien) osastolla. Opaskierros päättyi sairaalan katolle, mistä oli huikeat näkymät yli Weimarin kaupungin aina Buchenwaldin kukkulalle asti.



Keskiviikkona alkoikin jo arki: kello soittaa 4.30 ja teemme aamupalaa, tai no, minä olen Piialle keittänyt aamupuurot ja kattanut tykötarpeet pöytään, joten hänellähän on ’äitienpäivä joka päivä’. Työpäivät on meillä arkipäivät,  kello 7-13, se sisältää aamiaistauon n. klo 9.30 ja kummallekin on sattunut jo päivä, jolloin joku henkilökunnasta on viettänyt syntymäpäivää ja to-del-la-kin pöytä on ollut koreana!


Piian osastolla on kolme englantia puhuvaa hoitajaa, ja ensimmäiset päivät ovat kuluneet mukavasti aamupalaa tehden, aamiasta ja lounasta tarjoillen, hoitajan toimia seuratessa ja avustaessa, liinavaatehyllyjä täyttäen ja ihan kaikkea avustavaa mitä muutkin hoitajat tekevät. Minun osastollani puhutaan saksaa. Autoin potilaiden aamupesuissa, ruoanjaossa, hoitajan toimia seuraten ja muutoin tein petien siistimistä, pyyhin pintoja ja liinavaatehyllyjen täyttöä. Tein kaikkea mitä pyydettiin.

Sairaalan on todella siistin ja uuden oloinen eikä siellä kuitenkaan ’haise sairaalalle’.  Sängyt ja yöpöydät ovat hyväkuntoisia mutta vanhanaikaisia, ei moottoroituja sänkyjä jne. Väliverhoja ei ole (!) ja muutoinkin yksityisyydensuoja vaikuttaa olevan olematonta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan ja tunnemme olevamme tervetulleita.

Työpäivän päätyttyä käymme syömässä sairaalan lounasravintolassa, ruoka on edullista henkilökunnalle (meillekin) ja todella maukasta ja monipuolista. Voi valita salaattibuffeen tai kolmesta ruokavaihtoehdosta, joista osaan kuuluu alkusalaatti ja alkukeitto sekä jälkiruoka. Juoman joutuu maksamaan erikseen. Kun pääsemme kämpille takaisin, kello on usein jo puoli kolmen pintaan ja askelia kertynyt sen verran, ettei välttämättä tee mieli lähteä enää pitemmälle kävelemään. Keskusta kahviloineen ja kauppoineen on onneksi parin korttelin päässä. Uni on tullut helposti, kun pään tyynyyn painaa.

Nyt neljän päivän pääsiäislomalla olemme levänneet, tutustuneet toisiimme ja Weimarin kauniiseen kaupunkiin. 





Pääsiäinen vaikuttaa täällä olevan suurempi tapahtuma ihan tavallisenkin ihmisen elämässä, kuin Suomessa. Kävimme pitkäperjantain jumalanpalveluksessa kaupunginkirkossa, (Herderkirche, St Peter und Paul). Se oli vaikuttavaa, pitkäperjantaina ei soitettu urkuja vaan kirkkokuoro säesti kirkkokansaa. Mielestämme yleisö osallistuu jumalanpalvelukseen (on vuorovaikutuksessa) täällä enemmän kuin Suomessa ja ainakin tämä pappi eläytyi puheeseensa saarnatessaan. Äänentoisto oli myös hyvä, joten oli myös ilo kuunnella sanomaa.




Lauantaina sitten kävimme pääsiäisyön jumalanpalveluksessa, se oli todella upea kokemus! Kirkko oli pimeänä,  kaikille oli annettu tullessa kynttilät, jotka sytytettiin vieruskaverilta toiselle. Oli ihmeellinen tunnelma, kun pikkuhiljaa kynttilät valaisivat koko kirkon. Tähän jumalanpalvelukseen sisältyi myös latinankielistä laulua, kun neljä aikuista ihmistä sai kasteen. Ehtoollinen jaettiin eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet, se myös kävi nopeammin. Nyt toisella kerralla hoksasimme myös hygieenisemmän tavan nauttia viini kastamalla öylätti yhteisessä juomamaljassa itse maljasta juomisen sijaan. Molempia tapoja näkyi käytettävän. Sama pastori (Pfarrer Sebastian Kircheis) piti saarnan, joka sai kirkkokansan pariin otteeseen naurahtamaan! Vieressäni sattui istumaan mies, joka lauloi uskomattoman upealla äänellä, mikä lisäsi tunnelman vaikuttavuutta entisestään. Urkusäestyksellä laulut kuulostivat…. ei voi kuvailla! Onneksi saimme kokea sen.





Tänään nukuimme pitkään, minäkin kuuteen. Ja ihana yllätys oli, kun huomasimme, että pääsiäispupu oli käynyt oviemme ulkopuolella. Koreissa oli suklaamunia ja –namuja, pari pikkuleipää ja käsinkoristeltuja vaaleita pupupipareita!






sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Laukut pakattu...

.. tai ainakin melkein! Miten sitä tavaraa onkin niin paljon, vaikka kuinka olen yrittänyt järkevästi ja mahdollisimman vähän kerätä mukaan otettavia vaatteita ja tarpeellista tavaraa.


Tein netissä juuri lähtöselvityksen ja soittelimme Piian (luokkatoverini, jonka kanssa yhdessä matkaamme Weimariin) kanssa lähtöajasta ja muusta. Viime yönä taisi jännitys iskeä uniin asti mutta ihmeen vähällä panikoinnilla olenkin selvinnyt.


Tämän viikonlopun olen pyykkäämisen ohella käyttänyt kivasti läheisten kanssa yhdessäoloon; perheen kanssa on käyty kahvittelemassa sekä mummon että vaarin luona. Eipä tässä sunnuntaipäivässä enää paljoa ennätä, koirien kanssa kun käyn kävelemässä ja Ainon vien myöhemmin takaisin Lahteen. Äänestämisen olemme hoitaneet Markon kanssa ennakkoon, vaalivalvojaisissa ehkä piipahdan minäkin. Tuloksia tuskin jaksan valveilla odotella, mutta kyllähän sen ehtii aamullakin todeta, kuinka Markon käy!


Tässäpä muuten linkki Weimarin kaupungin sivuille, käy kurkkaamassa!


https://www.weimar.de/homepage/

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Viimeinen viikko. Vähän mälsää, vaikka kuitenkin kotiin on jo kiva lähteä. Eilen kävimme rautatieasemalta kyselemässä vaihtoehtoja ja o...