Huh, ensimmäinen viikko on nyt takana! Matkahan meni ihan hyvin, sitten kuitenkin. Vähän pieniä kommelluksia siinä meinasi olla linja-auton ja juna-aseman kanssa,  junalipun ostamisessa mutta olimme perillä Weimarissa vain noin tuntia alkuperäissuunnitelmasta jäljessä.

Linja-autot ja junat olivat mielestämme todella siistejä ja aivan kuin tilavampiakin kuin Suomessa, missä kyllä meillä molemmilla on tovi, ainakin junassa matkustamisesta, vierähtänyt. Junanvaihtoa olimme jännittäneet etukäteen mutta hienosti me senkin klaarasimme. Weimarin asemalla oli yhteyshenkilömme, Pflegeschulen opettaja,  Hr. Pfuhl meitä vastassa ja kuljetti meidät ensimmäiseen majapaikkaamme Sophienhausiin.

Kuvissa näkymä Sophienhausista.

Ja meidän käytävästä.

Sovimme seuraavan päivän aikataulusta Hr. Pfuhlin kanssa ja lähdimme etsimään ruokapaikkaa. Korttelin päässä sijaiseekin viehättävä vanha Gasthaus, jossa otimme askeleen kohti saksalaisuutta ja tilasimme bratwurstit hapankaalilla ja perunasalaatilla. Ja oluet.

Tiistaiaamuna menimme linja-autolla työharjoittelupaikalle, Sophien und Hufeland Klinikum Weimariin, oppilaitoiksen puolelle ja veimme  mukanamme tuliaisemme: nimikirjailtu Finlaysonin kylpypyyhe, ruisleipää, salmiakkia ja lakritsaa ja kävimme Hr.Pfuhlin kanssa läpi peruskäytänteet, työajat ym. minkä jälkeen pääsimme sairaalakierrokselle, haimme työvaatteet ja tutustuimme myös sijoitusosastoillemme. Piia on onkologian (syöpäsairaudet) osastolla ja minä olen gastroenterologian (sisätautien) osastolla. Opaskierros päättyi sairaalan katolle, mistä oli huikeat näkymät yli Weimarin kaupungin aina Buchenwaldin kukkulalle asti.

Keskiviikkona alkoikin jo arki: kello soittaa 4.30 ja teemme aamupalaa, tai no, minä olen Piialle keittänyt aamupuurot ja kattanut tykötarpeet pöytään, joten hänellähän on ’äitienpäivä joka päivä’. Työpäivät on meillä arkipäivät,  kello 7-13, se sisältää aamiaistauon n. klo 9.30 ja kummallekin on sattunut jo päivä, jolloin joku henkilökunnasta on viettänyt syntymäpäivää ja to-del-la-kin pöytä on ollut koreana!

Piian osastolla on kolme englantia puhuvaa hoitajaa, ja ensimmäiset päivät ovat kuluneet mukavasti aamupalaa tehden, aamiasta ja lounasta tarjoillen, hoitajan toimia seuratessa ja avustaessa, liinavaatehyllyjä täyttäen ja ihan kaikkea avustavaa mitä muutkin hoitajat tekevät. Minun osastollani puhutaan saksaa. Autoin potilaiden aamupesuissa, ruoanjaossa, hoitajan toimia seuraten ja muutoin tein petien siistimistä, pyyhin pintoja ja liinavaatehyllyjen täyttöä. Tein kaikkea mitä pyydettiin.

Sairaalan on todella siistin ja uuden oloinen eikä siellä kuitenkaan ’haise sairaalalle’.  Sängyt ja yöpöydät ovat hyväkuntoisia mutta vanhanaikaisia, ei moottoroituja sänkyjä jne. Väliverhoja ei ole (!) ja muutoinkin yksityisyydensuoja vaikuttaa olevan olematonta. Ihmiset ovat ystävällisiä ja meidät on otettu hyvin vastaan ja tunnemme olevamme tervetulleita.

Työpäivän päätyttyä käymme syömässä sairaalan lounasravintolassa, ruoka on edullista henkilökunnalle (meillekin) ja todella maukasta ja monipuolista. Voi valita salaattibuffeen tai kolmesta ruokavaihtoehdosta, joista osaan kuuluu alkusalaatti ja alkukeitto sekä jälkiruoka. Juoman joutuu maksamaan erikseen. Kun pääsemme kämpille takaisin, kello on usein jo puoli kolmen pintaan ja askelia kertynyt sen verran, ettei välttämättä tee mieli lähteä enää pitemmälle kävelemään. Keskusta kahviloineen ja kauppoineen on onneksi parin korttelin päässä. Uni on tullut helposti, kun pään tyynyyn painaa.

Nyt neljän päivän pääsiäislomalla olemme levänneet, tutustuneet toisiimme ja Weimarin kauniiseen kaupunkiin. 

Pääsiäinen vaikuttaa täällä olevan suurempi tapahtuma ihan tavallisenkin ihmisen elämässä, kuin Suomessa. Kävimme pitkäperjantain jumalanpalveluksessa kaupunginkirkossa, (Herderkirche, St Peter und Paul). Se oli vaikuttavaa, pitkäperjantaina ei soitettu urkuja vaan kirkkokuoro säesti kirkkokansaa. Mielestämme yleisö osallistuu jumalanpalvelukseen (on vuorovaikutuksessa) täällä enemmän kuin Suomessa ja ainakin tämä pappi eläytyi puheeseensa saarnatessaan. Äänentoisto oli myös hyvä, joten oli myös ilo kuunnella sanomaa.

Lauantaina sitten kävimme pääsiäisyön jumalanpalveluksessa, se oli todella upea kokemus! Kirkko oli pimeänä,  kaikille oli annettu tullessa kynttilät, jotka sytytettiin vieruskaverilta toiselle. Oli ihmeellinen tunnelma, kun pikkuhiljaa kynttilät valaisivat koko kirkon. Tähän jumalanpalvelukseen sisältyi myös latinankielistä laulua, kun neljä aikuista ihmistä sai kasteen. Ehtoollinen jaettiin eri tavalla kuin mihin olemme tottuneet, se myös kävi nopeammin. Nyt toisella kerralla hoksasimme myös hygieenisemmän tavan nauttia viini kastamalla öylätti yhteisessä juomamaljassa itse maljasta juomisen sijaan. Molempia tapoja näkyi käytettävän. Sama pastori (Pfarrer Sebastian Kircheis) piti saarnan, joka sai kirkkokansan pariin otteeseen naurahtamaan! Vieressäni sattui istumaan mies, joka lauloi uskomattoman upealla äänellä, mikä lisäsi tunnelman vaikuttavuutta entisestään. Urkusäestyksellä laulut kuulostivat…. ei voi kuvailla! Onneksi saimme kokea sen.

Tänään nukuimme pitkään, minäkin kuuteen. Ja ihana yllätys oli, kun huomasimme, että pääsiäispupu oli käynyt oviemme ulkopuolella. Koreissa oli suklaamunia ja –namuja, pari pikkuleipää ja käsinkoristeltuja vaaleita pupupipareita!