Viimeinen
viikko. Vähän mälsää, vaikka kuitenkin kotiin on jo kiva lähteä. Eilen kävimme
rautatieasemalta kyselemässä vaihtoehtoja ja ostamassa junaliput Berliiniin,
missä aiomme viettää tämän reissumme viimeisen viikonlopun. Hotellin varasimme
perjantaina. Joten vähän jo lähdön tunnelmissa olemme tässä olleet.
Töissä menee ’arkisesti’,
aina sitä vähän jotain osaa ja hoksaa enemmän, vaikka mitään uutta ja
ihmeellistä ei eteen tulisikaan. Piialle on jo rutiinia pistämiset,
verenpaineet ja pulssit, tai niiden mittaaminen, myös kommunikointi täysin saksankielisten potilaiden kanssa sujuu
aina vain paremmin, vaikka yhteistä kieltä ei olekaan ja muutamien englantia
osaavien potilaiden kanssa on ollut kiva jutella ja häneltäkin kysellään paljon
Suomesta ja miksi hän on täällä.
Itselläni on
tullut hurjasti rohkeutta (?) tarttua hoivatyöhön; juuri siihen mistä minä
tykkään. Syöttämiseen, aamupesuissa auttamiseen, ja aivan kuten kotomaassakin,
puhun potilaalle koko ajan mitä teen, ja huomaan, että minuahan jopa
ymmärretään J
On tullut myös luottamusta omaan kielitaitoon, siihen, että ’kyllä mä pärjään’.
Eikä se ole niin justiinsa, an vai auf, kyllä he ymmärtävät. Itse asiassa monet
ovat kehuneet, että puhun hyvin saksaa, mutta luulen, että he enemmänkin
tsemppaavat, kun vaan sitä niin rohkeasti yritän käyttää.
Oikeastaan
kaikki tapaamamme ihmiset ovat olleet hyvin kiinnostuneita meistä,
harjoittelustamme, he ovat olleet ystävällisiä ja ovat ottaneet meidät avoimesti
vastaan. Kaikilla on ollut hetki aikaa ja halua yrittää ymmärtää, mitä me
haluamme sanoa tai kysyä. Eikä vain sairaalassa, vaan kaupoissa ja ihan
kaikkialla. Olemme myös huomanneet, että aivan samoin kuin meitä suomalaisia
kiinnostaa muiden mielipide Suomesta, myös saksalaiset ovat innokkaita
kyselemään meidän mielipidettämme Saksasta ja saksalaisista.
Viime viikon
keskiviikkona teimme uuden yrityksen Goethe-museoon, mikä olikin vaikuttava
paikka! Eikä yksi iltapäivän puolikas riittänyt alkuunkaan, että olisi oikeasti
päässyt jyvälle, mitä kaikkea siellä esillä olikaan ja mitä kaikkea Goethe on
eläessään tehnyt ja kokenut. Ainakin matkapäiväkirjaa on pidetty jo niihin
aikoihin.
Jatkoimme museokierrosta
vielä Weimarin kaupunkilinnaan. Ja mitä siitäkin osaisi sanoa, muuta kuin, että
’upea’.
Perjantaisin
muuten, täällä on tapana (ainakin meidän osastoillamme) aamiaistauon yhteydessä
kohottaa kuohuviinimaljat perjantain kunniaksi! ’Happy Friday:n’ kunniaksi
mekin jatkoimme töistä taas vielä kaupungille vähän ostoksille. Aina tuntuu
löytyvän jotain pientä ja kivaa kotiin viemisiksi…
Lauantaina
jatkoimme vielä museokierrosta, tosin nyt sillä ajatuksella, että mennään minne
ehditään ja mikä matkan varrelle osuu. Ja osuihan se, Schillerin kotitalo, ja
se oli ihana! Siellä oli vielä enemmän Schillerin jäämistöä kuin Goethe-museossa
oli Goethen.
mistä palkinnoksi ostin hänelle mainion pinssin. Päivä oli aurinkoinen ja lämmin, ehkä lämpimin tähän asti. Rento päivä ilman aikatauluja!
Sunnuntaina sitten kävimme vähän käveleksimässä tässä ’kodin’ läheisyydessä, vähän erinäköistä metsää kuin mihin on kotona tottunut.
Samoin viimeistelimme
esityksemme, jonka pidimme tänään tiistaina Pflegeschule:n oppilaille meistä,
Lahden Dilasta, Suomen koulutussysteemistä yleisesti sekä tietenkin Lahdesta.
Ja Lahtivideota katsoessamme kummankin mielen täytti valtava koti-ikävä! Olimme
aiemmin Facebookin Lahti-ryhmästä löytäneet oikein kivan ilmakuvavideon
Lahdesta, jonka näytimme esityksemme lopuksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti