Puolivälin krouvissa

Maanantaina pääsimme töistä hieman aikaisemmin, että ehtisimme kotiin pakkaamaan loput tavarat ja olisimme valmiina, kun Herr Pfuhl tulisi meitä hakemaan. Kotimatkalla ostimme vielä pienet muistamiskukkaset Schwester Beatelle (hän oli meitä ystävällisesti opastanut yleisissä asioissa) sekä opiskelijoiden iloksi keittiöön, kiitoksesta sen lainasta.  Kyytiämme odotellessamme todellakin kiittelimme hissinkorjausta, sillä miten parissa viikossa laukut tuntuivatkin lisänneen painoaan entisestään!

           Portaikko

Kyyti saapui ajallaan ja lähdimme matkaamaan poispäin kaupungista. Uusi majapaikkamme sijaitsee kaupungin ytimen ulkopuolella, mäellä, omakotitaloalueella. Työmatkamme lyheni noin puoleen, mutta matka kaupunkiin siis piteni. Ystävällinen vuokraisäntämme, Herr Halbhuber, oli laittanut pöydän koreaksi, että tuntisimme olomme tervetulleiksi. Kuvista majapaikka näytti viehättävältä ja todellisuudessa tämä sitä onkin! Saimme omat makuuhuoneet wc-kylpyhuoneella molemmat, täysin varustellut keittiön, olohuoneen ja oman pihan! Hieman meitä varoiteltiin, että Herr Halbhuberilla saattaa olla meille paljon asiaa…  

Saimme kahvitella rauhassa keskenämme, ja sitten myöhemmin vuokraisäntä tuli hakemaan meitä katsomaan polkupyöriä, joista saimme valita mieleisemme. Ja sitten oli vielä jotain pientä, mitä hän halusi meille esitellä, kuten kuinka pyykkikone ja tiskikone toimivat, mistä lämmitystä säädetään ja ketä seinillä olevat taulut esittävät jne. No lähtihän hän sitten lopulta. Vain soittaakseen, että kaikki on meillä varmasti hyvin. Herttainen pappa, kuitenkin. Illalla vielä lähdimme polkupyörillä mittaamaan työmatkaan kuluvaa aikaa ja todellakin: polkupyörillä mäkeä alas ja siinä se melkein olikin, aikaa meni noin 6 minuuttia! Kävimme lähimarketissa ostoksilla ja raskaat ruokareput selässä paluu lähes jatkuvaa ylämäkea olikin toinen juttu. Ja aikaa meni, no, enemmän kuin 6 min J

      Naapurin kissa tuli tutustumaan.

Tiistaiaamuna sitten kello taas tutusti soitteli aamuvarhaisella, ja olipa kiva taas lasketella alamäkeä töihin. Tällä viikolla Piialla ei ollutkaan enää tuttu ohjaaja eikä kukaan ensin oikein tuntunut puhuvan englantia, mutta mukavasti hän sitten kuitenkin kuitenkin pärjäsi. Perjantaina sitten oli taas tuttu ohjaaja jonka kanssa hän pääsi jopa kuvasta katsomaan miltä näyttää suolistossa oleva kasvain.  Minä taas tällä viikolla olin entistä tutumpi rutiinihommieni parissa ja eräänä päivänä pääsin katsomaan suolihuuhtelua  ja heti kohta jo siinä avustamaankin. Ja edelleen minua/meitä kauhistuttaa, että ilman mitään verhoja tai sermejä siinä vaan näitäkin toimenpiteitä tehdään toisten potilaiden tahtomattaankin seuratessa vieressä! Eräänä päivänä pääsin mukaan viemään potilasta gastroskopiaan (mahalaukuntähystys) ja matkalla minulta kysyttiin, tahdonko jäädä katsomaan?! No todellakin tahdoin! Todella mukava lääkäri oli siellä, hän ei paljoa puhunut englantia mutta sitten oli toinen hoitajista, joka englannilla (se on minullekin helpompi kieli kuin saksa) minulle selosti kaiken, aivan mahtavaa! Varsinkin, kun minun ei tarvinnut olla siinä lavetilla. Sain vielä yksinäni kuljettaa potilaan takaisin omalle osastollemme.

     Piia matkalla, tuon alamäen alaosa ei edes näy tässä kuvassa, ehkä                                                                lyhtypylväistä voi päätellä kuinka tie putoaa.

     Tässä kuljemme pitkin harjua kohti kaupunkia.

Viikot kuluvat nopeaan, arkisesti. Työpäivässä ehkä parasta on, kun sen päätteeksi pääsee toisen kanssa kertaamaan kaiken, varsinkin, jos on jotain erityistä saanut olla tekemässä/kokemassa. Perjantaina pitkän viikonlopun kunniaksi kävimme läheisessä leipomossa ostamassa ihanat leivonnaiset kotiinviemisiksi. Ihana tunne, kun vuokraisäntäperheemme oli lähtenyt lomalle ja saimme olla aivan keskenämme.

Uuden työmatkamme varrella on Weimarin Tier Heim, paikallinen löytöeläinkoti. Eräänä päivänä poikkesimme sinne, kerroimme ketä olemme ja voisimmeko päästä katsomaan koiria ja kissoja. Siellä oli muutama kissa ulkoilemassa tarhassa ja koiria omissa sekä isoissa juoksutarhoissa. Ne olisi niiiin kaikki tehnyt mieli ottaa kotiin sieltä. Kaikki eläimet eivät välttämättä ole kodittomia, vaan paikka toimii mahdollisuuksiensa mukaan myös eläinhoitolana.

Lauantaina nukuimme taas pitkään, ihanaa, ja lähdimme kaupungille. Kävimme Weimar Haus:n elämysnäyttelyssä, joka kertoi Weimarin historiaa. Goethemuseo oli aivan turvoksissa, emmekä jääneet sinne pääsyä odottelemaan, vaan yritämme käydä siellä joku arki-ilta. Illalla meidät oli molemmat kutsuttu Piian ohjaajan Luisen kotiin. Hän asuu aivan vanhan kaupungin keskustassa ja oli aivan ihanaa päästä katsomaan millainen on aito saksalainen koti.  Hänen kotinsa oli viehättävä ja kodikas, tosin vielä aika tyhjä, koska hän on hiljattain palannut Lääkärit ilman rajoja -järjestön työkomennukselta Afrikasta. Hän tarjosi meille lohi-sieni-sipulipiirakkaa, höyrytettyjä kasviksia ja salaattia, lisäksi ihanaa juustoa. Saimme kunnian olla hänen ensimmäisiä vieraitaan sitten tämän viimeisimmän kotiinpaluun. Onneksi olimme vieneet mm. tällaista tilaisuutta juhlistavaa kuohuviiniä viemisinämme.

Sunnuntaina oli vuorossa retki Buchenwaldin keskitysleiriin. Se sijaitsee aivan kaupungin laidalla ja sinne pääsee keskustasta paikallisbussilla. Siellä ei ollut kovin paljoa ihmisiä samaan aikaan, joten saimme rauhassa kierrellä ja ihmetellä. Otimme avuksemme kuvallisen ääniesittelyn, mikä toi kierrokseen lisäefektiä, esim. kun olimme desinfiointitalossa, saatoimme kuunnella keskitysleirillä olleen ranskalaisen miehen tarinaa kyseisestä paikasta ja tapahtumasta juuri siinä.  Emme oikein osaa sanoa, mitä ajatella. On niin käsittämätöntä ja uskomatonta että tällaista on tapahtunut. Eristyssellit. ’Hevostalliksi’ nimetty,  lääkärin vastaanottotilaksi naamioitu teloitushuone. Krematorion uunit. Ei niistä osaa kertoa.

          'JEDEM DAS SEINE', luettavissa portin sisäpuolelta.

     Polttouuneja

Tänään on vappupäivä, ja vapaapäivä täälläkin. Mekin juhlistimme sitä kuohuviinibrunssilla, levolla ja hyvällä päivällisellä. Kotona. Nauttien siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään.